Kevään merkkejä

Varmoja kevään merkkejä on aina niin kotona iskevän siivousvimman lisäksi, vaatehalujen siirtyminen vaaleampiin sävyihin sekä kevyempiin kerroksiin. Jos en olisi raskaana, niin tämän kevään ostoslistallani olisi ehdottomasti nämä Levikset. Hieman aiempaa suosikkiani (Skinny mallia) suoremmilla lahkeella varustettu 712 -malli olisi mitä täydellisin farkku kevääseen.

Katsotaan miltä oman kropan palautuminen kesällä näyttää, jos vielä silloin farkut tilaisin, mutta en uskalla arvella tulevaa kokoani vielä tässä vaiheessa raskautta ja näin ollen jään vain haaveilemaan näistä kaunottarista. Vaaleaa sävyä farkkuihin haluan varmasti jo senkin takia, että kaikki raskaushousuni olen hankkinut mustina! Alkaa jo hieman tympimään lähes samat pöksyt viikottain, mutta mielestäni ei vain ole järkeä tuhlata omaisuutta raskausvaatteisiin. Olen hankkinut ainoastaan ne mitä tarvitsen siistiin toimistopukeutumiseen. Onneksi olen saanut paljon vaatteita lainaan ja meinaan sinnitellä näillä hankinnoilla mahdollisimman pitkälle.

Unelmointi ei onneksi maksa mitään, joten tässä keväinen inspiraationi. Jos teillä farkut ostoslistalla, niin Ellokselta saa nyt kaikista farkuista -25% alennusta, jopa näistä Leviksistä!

1-Desktop43.jpg

Levi´s 712, muut Levikset täältä (vain housuista -25% alennus).

 

Kuva vasemmalla alhaalla northleftcoast.tumblr.com

Uutta päällä

Pitkästä aikaa täällä blogissa asukuvia jopa ihan ulkona kuvattuna. Olen ihan liian laiska ryhtymään mitään päivän asuja enää kuvailemaan, mutta silloin tällöin tämä on ihan hauskaa. No jos totta puhutaan, niin eipä näissä minun vaatteissa mitään kummallista ole, joten siksikään en tähän hommaan ole enää ryhtynyt. Nyt kuitenkin päällä muutama NYC ostos, joten edes jotain uutta mukana. Olen niin kovin mukavuudenhaluinen, joten vaatteetkin sen mukaisia. Ainiin, jos etsit paksuja sukkahousuja talven varalle, niin nämä Hennesin 200denierin yksilöt ovat hyviä hinta-laatusuhteeltaan!

Hankin NYCistä tosiaan tämän Michael Korsin neulemekon (vaikka normaalisti en kyseisen merkin suurin fani olekaan). Mekko on ihanan muhkea sekä silkkisen pehmeä, joten mukavuus on taattua. Tuon ylikasvaneen pehkoni alta ei nyt näy, mutta kaulus on pyöreä ja kapea, joka oli ehdoton kriteeri mekolle. Usein neulemekoissa on hassun leveät pääntiet, jotka aina paljastavat aluspaidat rumasti.

Toinen asusta löytyvä uusi juttu on tuo Furlan laukku. Niin simppeli ja kätevä päivittäiseen menoon. Yli olan mallit ovat itselleni ihan pakkomielteiltä, mutta myös lyhyellä sangalla voi laukkua käyttää.

image1.JPG

 

image2.JPG

 

image3.JPG

 

image1-1.JPG

 

image4.JPG

 

 

 

 

Takki – Zara
Neulemekko – Michael Kors (vastaava täällä)
Lenkkarit – Nike Internationalistimp?type(inv)g(20213648)a(2042464)
Laukku – Furla
(Minun laukun mallinimi Brooklyn Leather Drawstring Bag)
 
Ja kiitos Jenni kuvista! 

 

 

Ostosvinkit jenkkeihin

Viikon päästä alkaa loma ja suuntana New York! Olen saanut jonkin verran kommentteja siitä, että NYCissä ei löydä mitään ostettavaa. Anteeksi kuinka, on tehnyt mieli kysyä. Ja korkeista hinnoista on myös kommentoitu. Pakko kyllä oikaista, että omat kokemukseni ovat täysin päinvastaisia. Tälläkin matkalla menemme Woodburyn outletiin, josta tarkoitus tehdä ostoksia ja päivittää vaatevarastoa. Omat vinkit onkin New Yorkiin suuntaaville, että keskittykää jenkkimerkkeihin ja yrittäkää tehdä hyviä löytöjä tarjouksista. Jos esim ostoslistallasi on uudet Niken tennarit, ei ne varmasti ole meidän hintoja halvempia lippulaivamyymälässä. Siispä jos etsit jotain ihan uutta mallistoa olevaa koko maailman must have listalla olevaa, niin sitä et varmasti löydä tuolta edullisemmin. Itselläni on jo tietyt täsmätuotteet, joita jenkeistä aina etsin; mm Levikset ovat tuolla erittäin edullisia (oma lempi pillimalli esim n 40taalaa, kun suomessa samat 120euroa).

Tällä matkalla en varmasti osta kuitenkaan mitään ihan järjettömiä määriä tavaraa, vaan yritän keskittyä todella tarvitsemiini vaatekappaleihin. Olen nimittäin nyt pidemmän aikaa jo myynyt kaapistani turhuuksia ja olenkin kovin rakastunut tähän kevennettyyn kaappiini. Tällä kertaa haluaisin löytää muutaman rennon neuleen ja aurinkolasit. Ai niin, toinen täsmätuotteeni jenkeistä on Ralph Laurenin klassikko kauluspaidat, ihan parhaita työpaitoja! Minulla on niitä muuten muutama liian pientä kokoa kaapissani, jotka jääneet käyttämättä, kiinnostaisiko teitä jos myisin blogin puolella niitä?

placefordreams.jpg

Massimo Dutti Helsinkiin

Vihdoin tämä päivä koitti, jota olin jo pitkään odottanut! Nimittäin Massimo Dutti avasi liikkeen Helsinkiin Aleksille (Aleksanterinkatu 15). Kävimme tänään kurkkaamassa liikkeen upeaa ilmettä ja huomenna perjantaina liike avaa ovensa virallisesti. Liike on tilava ja naisten valikoima oli todella laaja. Suosittelen lämmöllä tutustumaan merkin valikoimiin jos se ei ole vielä sinulle tuttu. Klassista tyyliä, jossa hinta-laatusuhde kohdillaan. Omasta työvaatevalikoimasta esim n 90% koostuu Massimon vaatteista. 

image.jpgimage.jpgimage.jpgimage.jpg

Lämmikettä syksyyn

Tänä viikonloppuna Zalandolla saa -20% alennusta koko valikoimasta ja itseäkin houkuttaisi tilata muutama syksyn toivelistalla roikkuva vaatekappale. Kuten värimaailmasta huomaa, olen nyt täysin rakastunut vaaleisiin sävyihin (yleensä syksyllä päällä pelkkää mustaa). Beige ohut villakangastakki myös yksi, joka on pitkään kummitellut mielessä.

1-Desktop35.jpg

Harmaa neule, Muhkea neulemekko, Beige villakangastakki, Pooloneule

Alennuksen saa koodilla CRAZYFI20.

Syysnilkkurit

Viime syksyn (okei, myös talven ja kevään) ehdottomasti käytetyimmät kenkäni olivat nämä nilkkurit. Huomasin Elloksen valikoimissa todella samanlaiset (nämäimp?type(inv)g(19188446)a(2042464)) ja nyt kenkien -20% alekoodilla mietin jo näiden tilaamista. Vanhat nilkkurini kestävät varmasti vielä toisen kauden käyttöä, mutta tulevaisuutta varten olisi hyvä olla jo uudet odottamassa 🙂

nilkkurit.jpgnilkkurit.2.jpgnilkkurit.1.jpg

nilkkurit täältäimp?type(inv)g(19188446)a(2042464)

Pehmoinen tilaus

Näissä syysfiiliksissäni klikkailin tilaukseen pehmoisen paketin itselleni. Tässä juuri nimittäin tajusin, että viime talvena kaipailin pehmoista harmaata kashmirpipoa itselleni. Nyt löytyi ihana pipo ja vielä huivi kaveriksi! Tämä paketti olisi aika kiva myös lahjana, kukapa ei pehmoista kashmiria huolisi.

1-Desktop28.jpg

Kashmirhuivi, Kashmirpipo, Neule 

Mukavuudenhalu huipussaan

Syksyn tullessa minussa herää aina mukavuudenhalu esiin ja tekee mieli pukeutua samoin, kuin olisi matkalla joogatunnille. Joogainnon myötä olen etsinyt uusia treenivaatteita nettikaupoista ja ilokseni tehnyt muutamia hyviä alelöytöjäkin. Myös koiran kanssa kävelyille olen vetänyt päälle pehmeät trikoot ja kaveriksi ison neuleen. Uusimpana kenkäkaapissani on niin juoksu- kuin kävelylenkeille jalkaan päässeet Adidaksen Ultra Boostitimp?type(inv)g(21038014)a(2042464). Kengät eivät lähes tunnu jaloissa ja ovat mukavuudeltaan ihan huipussaan niin hitaammassa, kuin vähän nopeammassakin menossa. Tämän sporttailuinnon myötä vinkkaan teillekin tämän sunnuntain muutamasta aletärpistä.

Boozt.comilla imp?type(inv)g(20804978)a(2042464) on nyt sunnuntaina meneillään alepäivät ja heiltä löytyy toki sporttivalikoiman lisäksi myös syysuutuuksista alennettuja hintoja. Myös Sportamorellaimp?type(inv)g(21038014)a(2042464) saa alekoodilla SYYSILO -25% alennusta yli 69€ ostoksista tänään sunnuntaina (kurkkaa mm minun lempparit Ultra Boostit).

1-Desktop27.jpg

Joogamattoimp?type(inv)g(20804978)a(2042464), Trikootimp?type(inv)g(20804978)a(2042464), Neuleimp?type(inv)g(20804978)a(2042464), Ultra Boostitimp?type(inv)g(21038014)a(2042464) 

Punainen kukkamekko

Matkallamme halusin pukeutua usein mekkoihin, sillä täällä suomessa nämä jää ikävä kyllä kylmien säiden takia niin vähälle käytölle. Olen hulluna kukkamekkoihin, joten tilasin tämän punaisen version juuri ennen matkaamme ja se nousi heti suosikkeihin. Muuten lomalla kuljetaankin ilman meikkiä ja vinkkinä teille muille vaaleapiirteisille on kulmien ja ripsien värjäys. Teen sen itse aina kotosalla ja hyvin pärjää matkat ilman meikkiä. 

 

placefordreams.kukkamekko.5.jpg

placefordreams.kukkamekko.jpg

placefordreams.kukkamekko.2.jpg

placefordreams.kukkamekko.1.jpg

Kopioi tyyli

Jokos te olette tehneet hyviä alelöytöjä? Itse olen yrittänyt etsiä kivoja kesämekkoja tulevaa lomaa varten. Löysin illalla surffaillessa myös lähes samantyylisen kukkamekon, jonka vasta teillekin täällä esittelin. Jos siis tykästyit minun lailla tummansiniseen mekkoon kukkakuosilla, niin tässä alevinkki vastaavasta. Monia Stan Smitheja löytyi aleista ja myös kaapistani löytyvät kokovalkoiset Fluxit on nyt alennuksessa.

1-Desktop24.jpg

Mekko täältä, Lenkkarit täältä