Suvin matkassa – Blogivinkki matkailijoille

Ihana rakas upea ystäväni Suvi on alkanut kirjoittamaan matkablogia, jonka löydät täältä. Täällä minulla matkajutut harventuneet, sillä uudessa elämäntilanteessamme ei samoin tavoin pääse tuosta noin vaan reissuun. Siispä teille, ketkä tykkäsitte minun matkajutuista, suosittelen kurkkaamaan Suvin blogiin! Suvilla myös ravintolavinkkejä Helsinkiin sekä herkullisia reseptejä (jospa yllättäisin mieheni tällä herkkuruoalla joku päivä).

Voit myös fiilistellä ihania matkakuvia Suvin Instassa @suvin_matkassa

Pääsiäinen

Me vietimme Pääsiäistä Kuusamossa ja kaikki ei mennyt ihan putkeen.. Kummityttöni aloitti oksentamisen matkapäivänä ja siitä sitten yksitellen kaatui aina seuraava sairaspetiin. Omalla kohdalla tauti iski onneksi vasta kotiin tultua, mutta ollut kyllä sitäkin rajumpi. Terveisiä siis sairasvuoteelta, täällä maataan vieläkin. Kuusamo oli kuitenkin kaunis ja jotain ehdimme siellä näkemäänkin. Eli kuullaan lisää, kunhan olen taas terveiden kirjoissa!C6B72A5D-91AB-43EF-8B26-7FF1123BC0F1.jpg556922E7-A2E2-45E0-AEB1-D7A4BFCC120E.jpgE7BF2362-A63F-41AF-A04D-48DEF48C8C58.jpg36A86119-A6A7-473C-9492-ECEE3EA9522F.jpg

 

NYC vinkit

Vihdoin tämä jättiläispostaus NYCistä valmiina! Yritin kerätä nyt yhteen postaukseen lähes kaikki vinkkini ja vastauksia kysymyksiin; Mistä hotelli, Mikä kivoin alue, NYC shoppailut yms. Kokeneille NYC matkaajille tästä ei varmasti ole kovinkaan paljoa iloa, mutta uskoisin ensikertalaisten saavan tästä vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.

Alueista/kaupunginosista…

Aloitetaan alueista, joita jokainen ensimmäistä kertaa NYCiin menevä käy katsastamassa. Midtownissa on melko edulliset hotellit verrattain muihin keskeisiin alueisiin. Toki Midtownia ylempää (Upper East side/ Upper West side) saa edullisemmalla, tai taas ihan Manhattanin alakärjestä Financial Districtiltä. Omalla ensimmäisellä kerralla hotellimme oli Midtownissa ja palveli meitä oikein hyvin. Nyt halusin kuitenkin Sohoon, jossa ei niin suurta määrää turisteja ja hässäkkää.

Central Park.

Central Parkissa viettäisi aikaa vaikka kuinka kauan kauniilla säällä. 5th – 8th katujen päästä vain nauttimaan päivästä puistossa. Kävele ainakin Loeb Boathouselle saakka ja istahda seurailemaan lammen soutelijoita.

placefordreams.nyc.jpgplacefordreams.nyc.1.jpg

Midtown ja 5th Avenue. Keskuspuistosta voit jatkaa matkaa 5th Avenueta pitkin ostoksille. Muista kuitenkin pysähtyä katsomaan useista elokuvista kuuluisa The Plaza hotelli ennen ryntäämistä korttia vinguttamaan! Lovebirdsit voivat suunnata Tiffany & Co:n monikerroksiseen liikkeeseen timanttiostoksille.

Nike Townista (Trump Towerin kyljessä) voi tehdä hyviä treenikenkälöytöjä ja Bloomingdale’silta taas saa ihan mitä vaan. Lähellä myös luksustavaratalo Bergdorf Goodman (tuttu monille Gossip Girlsista ;D ). Toinen GG:stä tuttu on myös Henri Bendel, joka mieletön asustetaivas, jossa ostokset pakataan ihaniin raidallisiin paperikasseihin.

Varoituksen sana, alueella on aivan jäätävä määrä turisteja ja kiireisiä ihmisiä säntäilemässä edestakas. Alaspäin 5thia kävellessä tulee myös Rockefeller Center, jonka Top of The Rockista mielettömät maisemat. Pahin ruuhka on aina auringonlaskun aikaan, joten liput visiitille kannattaa käydä ostamassa ennakkoon. Liput ostetaan alakerran lippumyymälästä ja ne maksoi muistaakseni 32taalaa / henkilö.

Yksi maininnan arvoinen paikka kulttuurin (ja Sinkkuelämän) faneille on 5th Avenuelta löytyvä New York Public Library. Sen takana myös Bryant Park, jossa mm muotiviikoilla paljon vilinää.

Theatre District ja Times Square on koko Manhattanin sykkeen sydän (lue=täynnä turisteja). Parhaan kokemuksen saa pimeällä, jotta näkee sen uskomattoman valotaulujen loisteen. Times Squaren tuntumassa on paljon kauppoja. Macy’s tavaratalossa voi tehdä löytöjä halvalla, mutta jos haluat vain luksusta ja merkkikamaa, niin Bloomingdale’s, SAKS ja Bergdorf Goodman ovat sinua varten. Macy´sia vastapäätä on myös Victoria´s Secretin lippulaivamyymälä, jonka kerroksiin katoat helposti tunneiksi.

Flatiron District on silitysrautatalon (5th Ave,Broadway) ympärillä oleva alue. Nälkäisten kannattaa suunnata Eatalyyn, joka sijaitsee Madison Sq Parkia vastapäätä. Kyseessä on valtava ruokatori tms, jossa useita paikkoja nauttia pientä snacksia viinilasin kera tai syödä tukevammin. Tuolla on myös myynnissä kaikkea kivaa keittiötavaraa.

Madison Square Parkissa taas voit nauttia hyvän ilman sattuessa kahvit tai jäätelöt ostamalla ne puiston Shake Shackista.

Ruokahifistelijöille vinkiksi, että alueella myös Whole Foods Market (Union Square /14th St). Kyseessä luomuruokakauppa ja tuolta saa myös delin puolelta evästä matkaan. 5th Avenueta alaspäin kävellessä löytyy matkan varrella myös shoppailtavaa (omia suosikkeja ainakin Antropologie, J.Crew, Club Monaco, mutta myös toki Gap, H&M ja Zara löytyy).

SOHO (West Broadway, Broadway, Spring St, Prince St, Mercer St, Bowery St).

Omaan makuun mukavin alue shoppailuun. Paljon liikkeitä, joissa voi tehdä ihania löytöjä. Myös hieman vähemmän tungosta, kuin Midtownissa shoppaillessa (mutta silti ihmisiä on paljon). Arkiaamupäivät ovat varmasti ruuhkan puolesta parasta aikaa ostosten tekoon. Ihmisiä on liikkeellä, mutta ei niin paljoa, että sovituskoppeihin olisi kauheat jonot. Kassoille sen sijaan tuntui olevan aina jonoa. Suosittelisin kävelemään ainakin Broadway, West Broadway, Prince St, Spring St ja Mercer St.

Herkullinen aamiaispaikka Sohossa on Sanctuary T (West Broadwayn ja Grand St kulmassa) ja taas lounaalle pikaiselle dinnerille voi suunnata vaikka Black Tapiin burgereille. Black Tap (Broome St / Sullivan St) on kuuluisa myös jättiläispirtelöistään, jotka koristellaan niin suurella määrällä herkkuja, että jopa minulla tuli raja vastaan. Paikassa on vain muutama istuinpaikka, joten rohkeasti vain tiskille, vaikka paikka näyttäisi täydeltä.

Alueelle minulla on myös hotellisuositus, sillä pidimme kovin omasta valinnastamme. Arlo Hudson Squareimp?type(inv)g(22039970)a(2042464) on suloinen tänä vuonna avattu hotelli, jonka palvelut olivat kohdillaan ja sijainti täydellinen. Huoneet ovat pieniä, mutta niin ovat kaikki lompakkoystävälliset hotellit Manhattanilla. Me mahduimme mieheni kanssa oikein hyvin King huoneeseen, jossa oli vielä maailman mukavin sänky. Otimme huoneen kaupunkinäköalalla ja ikkunasta oli ihana katsella ulos NYCin sykkeeseen.

arlohudsonsquarerooftop.jpgarlohudsonsquarerooftop.1.jpgarlohudsonsquarerooftop.2.jpg

West Village/Greenwich Village (Bleecker Street 7th Avenuen molemmin puolin, useammat pienet kadut siinä ympärillä, Washington Square). Oma suosikki! Kadut ovat muuhun Manhattaniin verrattuna pieniä ja alueella on kotoisa ja ihana fiilis. Sinkkuelämää Carrien portaat löytyvät myös tältä alueelta (Perry Streetillä Bleeckerin ja Hudsonin välissä). Myös toinen Sinkkuelämää tärppi löytyy Bleeckeriltä, nimittäin Magnolia Bakery! Heidän kuuluisia cupcakeja maisteltiin sarjassa ja West Villagen liike on ketjun kivoin. Jos sää vain sallii, niin cupcaket voit nauttia läheisessä puistossa (niin kuin viime lomallamme teimme).

Bleeckeria kannattaa kävellä Christopher St:lle saakka.  Alueella on myös paljon kivoja brunssipaikkoja! West Village on myös ihan kävelymatkan päässä Meatpackingistä, joten me yhdistimme ne samaan päivään. Hotellivalinnassamme painoi myös kävelymatka W V / G W alueelle! 

West Villagessa illallispaikaksi suosittelen Sant Ambroeus –ravintolaa (West Village 259 West 4th Street). Ihanan tunnelmallinen Italialainen, jossa voi tehdä julkkisbongauksia 😉 Omistaja myös super suloinen vanha mies, joka ollut suomessa joskus töissä.

Meatpacking District. Alueella on paljon designerputiikkeja ja ravintoloita. Alue on omiaan esim rauhalliselle kävelylle ja NYCistä nauttimiselle. Muista kävellä myös pitkin High Lanea (vanhan junaradan tilalle muokattu kaunis puisto /kävelyalue), jolle johtavia portaita on useammassa kohdassa alueella. Yhdet esim Gansevoort St ja Washington St kulmassa. Brunssi/lounaspaikkana toimii samasta kulmasta löytyvä Bubby´s High Lane, mutta varaudu jonoihin!

placefordreams.meatpacking.jpg

Chelsea Market (9. Avenue/West 16 St) on aivan ihana ruokaparatiisi, jossa toinen toistaan herkullisemman näköisiä ruoka- ja leivospuoteja. Kyseessä on tunnelmallinen vanha tiilirakennus. Aivan sisäänkäynnin kohdalta löytyy myös yksi Anthropologie –ketjun liikkeistä, jossa kannattaa poiketa. Liikkeessä myös miehille sohvat, jossa lepuuttaa jalkoja vaimojen shoppaillessa 😉

TriBeCa (“Triangle Below Canal Street“) sijaitsi hotellistamme “alaspäin”. Alueen Hudson ja Greenwich Streeteillä on paljon ravintoloita, mm Nobu.  Sushi oli taivaallista, mutta myös jaettavat kylmät ja lämpimät ruoat hyviä.  Muuta katseltavaa alueella on Hudson Riverin ranta, World Trade Center ja matkaa voi jatkaa aina alas saakka Batery Parkiin, josta näkymät Vapaudenpatsaalle.

Financial District (Wall St / Broad St). Käy katsomassa ainakin Wall Street ja Charging Bull. 

Alueella myös shoppailijan aletaivas Century 21 (Cortland St), joka on merkkituotteita edullisesti myyvä aletavaratalo. Varaudu kuitenkin ajallisesti hyvin sekä valmiudella penkoa. Edellisellä reissullamme suuntasimme Century 21 heti aamusta ja jatkettiin siitä WTC raunioiden (silloin oli rauniot) ohi Battery Parkkiin (josta näkymät Vapaudenpatsaalle ja siitä taas Financial Districtille. Tällä kertaa aloitimme ajamalla metrolla Battery Parkiin, siitä Financial Districtille, WTC:n ohi Centuryyn. Molemmat toimivat, mutta jälkimmäisessä ostoskasseja ei tarvitse kantaa niin kauaa.

South Street Seaport. Mene ihmeessä laiturille, sillä sieltä on upeat maisemat Brooklynin puolelle. Sääolosuhteet olisi kuitenkin hyvä olla hieman marraskuuta lämpöisemmät, jotta alueesta saa kaiken irti.

BROOKLYN ja BROOKLYN BRIDGE.  Suosittelen ajamaan metrolla esim Clark Streetin pysäkille, josta suunnaksi kävellen Brooklyn Bridge Park. Tuolta on ihan mielettömät maisemat Manhattanille. Me kävimme valoisaan aikaan, mutta varmasti auringonlaskun aikaan maisemat vieläkin upeammat. Jos nälkä iskee niin Brooklyn Bridgen kupeessa esim Shake Shack, josta voi nappaa hampparit. Tuosta voi jatkaa Dumbon alueelle, jossa muistaakseni Washington Streetin päästä ihan mielettömät näkymät myös Manhattan Bridgelle. Jos sää sallii niin hae kaupasta eväät ja suuntaa Main Street Parkiin niitä nauttimaan.

Brooklyn Bridgea on huomattavasti mukavampi kävellä Brooklynin päässä, sillä Manhattanin päässä todella pahat ruuhkat. Toki jos kärsit pahasta JetLagista ja heräät kukonlaulun aikaan, kannattaa sillalle suunnata heti aamusta ja näin välttää pahimmat ruuhkat. Kävelimme koko sillan Manhattanin puolelle saakka. Kun on ylittänyt sillan, kannattaa katsastaa Civic Centerin hallintorakennukset, josta taas jaksaessa voi jatkaa aina China Towniin saakka.

placefordreams.brooklyn.2.jpgplacefordreams.brooklyn.jpgplacefordreams.brooklyn.3.jpgplacefordreams.brooklyn.6.jpgplacefordreams.brooklyn.7.jpgmanhattanbridge.jpg

Chinatownin alue on rähjäinen alue, mutta saatat löytää ravintoloiden joukosta helmiä. Me kävelimme nälissämme sattumalta sisään Vietnamilaiseen, jossa saimme muuta Manhattanin hintatasoa verraten ihan järjettömän edulliset annokset (muistaakseni Baxter Stretilla) .

Little Italy on myös rähjäinen ja epäsiisti alue, jossa turistikrääsää ja ravintoloita.

Pari tärppiä

Le Pain Quotidien –ketju (useita sijainteja ympäri Manhattania) Wifi toimii ja granola parfait sekä avocado toast maistuu.

Omia suosikkiliikkeitä; Club Monaco, Banana Republic (täältä saa ihan parhaat toimistokelpoiset vaatteet, Club Monacon lisäksi tämä Massimo Dutti tyyliä), Anthropologie, J.CREW, Dean & Deluca (Pääliike SOHOssa, 560 Broadway ja Prince St:n kulmassa. Ihana ruokakauppa, jossa myös mukaanotettavia delipuolen annoksia. Muista myös liikkeen perältä löytyvä pieni kotiosasto, josta tämäkin tuliainen ostettu).

Outletit; Woodbury Common Outlets ja Jersey Gardens, joita molempia varten kannattaa varata koko päivä.  Molemmissa ei kannata käydä lyhemmällä lomalla, mutta jos olet NYCissä pidempään, niin miksipä et kokisi molempia. Woodbury on ulkoilma-outlet ja taas Jersey Gardens sisäostari. Eli valitse vaikka kohde sään mukaan tai kurkkaamalla heidän sivuiltaan listat liikkeistä. Molemmissa saa paikanpäältä infopisteestä vihon (ulkomaisella passilla), jolla saa kaikista kaupoista lisää alennusta.

Ainakin Woodburyyn kannattaa lähteä heti ensimmäisillä busseilla, jotta on outletissä kun se aukeaa (usko, kun sanon, että tuolla menee koko päivä). Bussit lähtevät Port Authoritystä (42nd St & 8th Ave). Woodburyyn olen hankkinut liput etukäteen aina netistä, mutta niitä myydään myös Grey Linen lippupisteessä. Jersey Gardensiin taas päätimme lähteä kesken matkan, joten liput hankittiin Porth Authorityn lippupisteestä (bussi nro 111, aikataulun löydät googlaamalla). Bussien laiturit sijaitsevat ylemmissä kerroksissa (lippupiste maantason kerroksessa). Molempiin on jo aikaisin jonoa, että suosittelen suuntaamaan heti portille jonottelemaan.

Lätkää

Kävimme matkallamme katsomassa niin New York Islandersin peliä Brooklynin Barclays Centerissä, kuin New York Rangersin peliä Madison Square Gardenissa. Islandersin peliin nappasimme liput saman päivän aikana ja taas Rangersin peliin mieheni hankki liput aiemmin. Molempiin peleihin pääsi helposti metrolla niin mennessä, kuin lähtiessä. Ruuhkat eivät olleet lähtiessäkään pahat ja jonottelemaan ei juuri joutunut. Peleissä oli mieletön fiilis, varsinkin MSG:llä! Vaikka en niin kova lätkäfani nyt olekaan, niin hauskaa oli.

METRO

Kannattaa ostaa 7 päivän metrokortti, jolla saa huristella niin paljon kuin huvittaa (n 31 taalaa). Viime reissussa suhasimme pelkästään taksilla ja pakko sanoa, että metro voitti 6-0 nopeudellaan. Metroissa on turvallista liikkua. Ainoa mistä varoitellaan on se jos huomaat iloissasi tyhjemmän vaunun ruuhka-aikaan, niin vältä sitä.. Ne ovat yleensä tyhjillään syystä.

Metrot noudattavat oikean puoleista liikennettä, se auttaa miettimään miltä puolelta menee pysäkille. Kannattaa myös lukea aina sisäänkäynnistä meneekö kyseinen pysäkki Uptown vai Downtown. Latasin iBookseihin metrokartan, josta kaikki metropysäkit näkyivät helposti.

APP Lataa kännykkääsi etukäteen Google Mapsin offline versio, niin voit jättää karttakirjat kotiin. Yelp auttaa ravintolavalinnoissa ja Ulmon CityMaps2go:hon voit merkata kartalle etukäteen netistä tms bongattuja ravintola / kauppa / nähtävyysvinkkejä.

PS. Unohdin tästäkin varmasti miljoona asiaa, mutta eiköhän tällä alkuun pääse 🙂

Top of the Rock

Huijasin itseäni täysin, kun kirjoitin tänne lauantaina, että aikaerosta olisi jo selvitty. Edelleen aivan pihalla ja työpäivien jälkeen nukahdan aina sohvalle ja herään juuri ennen koiran iltalenkkiä. Huhuh, ehkä tämä tästä hiljalleen. Kattavampi NYC postaus on siis toki vieläkin tuloillaan, tässä kuitenkin hieman maisemia Top of the Rockin näköalatasanteelta. Vaikka manaan tätä JetLagia, niin lähtisin kyllä vaikka samalta istumalta takaisin tuonne!IMG_6929.jpgIMG_6920.jpgIMG_7001.jpg

NYC!!

NYC!! Sinne lähdetään ensi kuussa ja allekirjoittanut ei voisi olla enempää innoissaan. Enpä olisi uskonut, että kahden vuoden sisään koittaa kolmas jenkkireissu, mutta niin tässä vain nyt kävi! Tuleepahan ESTAlle hyvin käyttöä 😉 NYCissä olin viimeksi rakkaan ystäväni kanssa keväällä 2013 ja siitä asti sinne olen himonnut uudelleen. Kiitos rakkaan ystäväni NYCin alueet on nyt ensikertalaista paremmin hallussa ja pääsen tutustumaan taas kaupunkiin paremmin. Vähän kyllä jo pelottaa, sillä viimeksi ystävälläni oli niin hyvin kaikki hallussa, että seurasin vain monttu auki hänen perässään kaupunkia ihastellen. Nyt roolit kääntyy ja minun tulee olla paremmin kartalla. Meidän aiempia NYC tarinoita pääsee lukemaan tuon NYC -tunnisteen alta, mutta tietysti otan erittäin mielelläni vastaan myös uusia vinkkejä! Parhaillaan olen stalkkeroinut NYFW osallistujien instafeedejä tarkoin silmin ja poiminut sieltä monia ihania vinkkejä kahviloista ym. Toki tällä reissulla huomioitava, että se kaupungin söpöin acai-kulho ei välttämättä ole miehelleni reissussa must juttu ;D 

SAM_7388.jpg

SAM_7429.jpg

SAM_7467.jpg

Gdansk vinkit

Palasimme viime viikolla Puolan kauniista Gdanskista ja viikonloppu hurahti vauhdilla kummityttöä hoitaessa. Blogini ollut niin matkapainoitteinen viime aikoina, joten Gdanskin postaukset yritän tiivistää lyhyeen. Matkamme kesti 3 yötä, joka riittää mainiosti kaupungin näkemiseen, voisin suositella jopa ihan kahtakin yötä. Majoituimme Hiltonissa, joka oli sijainniltaan erinomainen Motlawa -joen varrella. Aamupala oli herkullinen, kuntosali toimiva ja yläkerran terassilta oli ihana katsella auringonlaskua.

Gdansk on todella kompakti kaupunki, jossa lähes kaikki meno on keskittynyt pienelle alueelle. Kaduilla on siis pelkästään ravintoloita ja ostoskeskuksen on erikseen (jos ei meripihkamyymälöitä lasketa). Gdansk lomamme olikin siis erittäin rento; paljon unta, rauhallista kävelyä kaupungilla ja istuskelua kahvilla, viinillä ja ruokailemassa. Hintatasoltaanhan Puola on erittäin edullinen. 

 

 

placefordreams.gdansk.1.jpg

placefordreams.gdansk.jpg

placefordreams.gdansk.4.jpg

placefordreams.gdansk.asu.1.jpg

placefordreams.gdansk.2.jpg

placefordreams.gdansk.5.jpg

 

Tässä siis pari tärppiä Gdanskiin;

– Shoppailu; älä vaivaudu ostoskeskuksiin, aikamoista tekokuitukauppaa täynnä perus Zaran ja Hennesin lisäksi

– Kahville / lounaalle; Piwna47 (postaan erikseen tästä kuvia, niin ihana paikka!) Suosittelen tonnikalasalaattia vihersmoothien kera.

– Illalliselle; Wine Bar Literacka. Ihan tajuttoman hyvää ruokaa tunnelmallisessa miljöössä. Suosittelen alkuun sinisimpukoita, pääruoaksi villisikaa ja jälkkäriksi Crème brûlée, lupaan ettet pety. Viiniksi valitsimme (suosikkipunkkumme) Châteauneuf-du-Pape. HUOM, varaa pöytä jos haluat mahtua illalliselle.

– Aperatiiville / pikkusuolaiseen purtavaan Vino & Panino, joka sijaitsee Motlawa -joen rannassa, siinä kävelykadulla. Maailman parhaat oliivit ja hyvä talon valkkari (yo kuvan jääkahvia unohtamatta). 

 

TallennaTallenna

Keri Lighthouse Taverna

Tästä ei lounasnäkymät kyllä parane. Turkoosi vesi oli uskomattoman upean väristä, niinkuin kuvista näkee. Jälleen kuvia, joita en ole muokannut lainkaan. Eksyimme vahingossa tänne Kerin Lighthouse Tavernaan, kun päätimme ajella katsomaan Kerin päätä Zakynhoksen saarella. Jokaisella lomalla pitäisi kyllä olla aikaa pienille seikkailuille vailla määränpäätä. 

placefordreams.zakynthos.1111111.jpg

placefordreams.zakynthos.111111.jpg

placefordreams.zakynthos.1111.jpgplacefordreams.zakynthos.111.jpg

Zakynthos Shipwreck view

Olin halunnut jo muutaman kesän ajan suunnata matkamme Zakynthokselle tämän salakuljettajien poukaman takia. Kuvat paikasta iskivät minuun ensi näkemästä niin paljon, joten paikka oli nähtävä omin silmin. Zakynthoksen saarella meri on niin uskomattoman kirkasta ja turkoosia, että kuviin ei todella tarvitse lisätä filttereitä.  Vuokrasimme auton yhtenä lomapäivänä ja suuntasimme Shipwreck view -näköalapaikalle, jossa oli uskomattoman kaunista. Tuonne alas pääsee läheisestä satamasta lähtevillä laivoilla. Näköalapaikka ja satama ovat n 15min ajomatkan päässä toisistaan. Zakynthoksen saari on melko pieni, joten ajomatkat ovat lyhyitä, vaikkakin mutkittelevalla vuoristotiellä ei kovasti voi kaasutella, riitti yksi päivä saaren näkemiseen hyvin. Ajeltiin viitisen tuntia, mutta emme ihan jokaiseen paikkaan pysähdelleet. Jos saarelle suuntaat, niin suosittelen kyllä ottamaan auton alle edes yhdeksi päiväksi.

 

placefordreams.zakynthos.jpgplacefordreams.zakynthos.1.jpg

placefordreams.zakynthos.2.jpg

placefordreams.zakynthos.3.jpg

 

Viime viikon väriterapia

Palasimme kotiin eilen ja nyt on akkuja ladattu kunnolla. Viime viikko vietettiin Kreikan Zakynthoksella jossa ihailtiin mielettömän kirkasta merta sekä saatiin kunnon väriterapiaa. Meillä oli erittäin ihana ja rento matka. Viikko vierähti pääosin aurinkotuolissa lekotellessa.  Lomaa varjosti minun parin päivän kuumeilut, mutta niistäkin onneksi selvisin buranan voimin. 

%250A%250A%250A%250A%2Bplacefordreams.krplacefordreams.kreikka.10.jpgplacefordreams.kreikka.17.jpg

 

Ihanaa viikonloppua sinne! Minulla ohjelmassa tänään pyykkäilyä ja huomenna alankin taas pakkaamaan seuraavaan reissuun, jonne lähtö jo sunnuntaina.