Italian ostoksia

Italiassa yritin ostella kohtuudella ja onnistuin siinä ainakin omasta mielestä hyvin. Mainitsinkin jo, että nahkatuotteita kannattaa tuolta saapasmaasta hamstrata ja tässä omia nahkaostoksia. Olen halunnut jonkun merkittömän laadukkaan laukun ja nyt sellainen löytyi. Työasuihin olen kaivannut kapeaa vyötä ja päätin hankkia sellaisen kahdessa värissä. Nahkahanskat olivat myös Firenzessä edullisia ja nämä mustat ihanan pehmoiset hankin talvea varten. Mies jättää kellon ja sormuksensa aina minne sattuu ja hänelle hankimme tuon kivan alustan nyt sitä varten, että jatkossa ne löytyisivät helpommin (kysyykö muiden puolisot aina, että minne taas siivosit sen ja sen)…

kuva-6.jpg

Massimo Duttilta ostin lisäksi housut ja kauluspaidan töihin. Joten aiempiin reissuihini verrattuna olivat shoppailut todella vähäisiä! Tämän päivän agendalla olisi taas siivota vaatekaappia syksyyn ja kerryttää kirppikselle taas tavaraa.

Illallisella

Ensimmäisenä iltana lomallamme rakkaat miehemme yllättivät meidät vaimot täysin upealla illallisella Villallamme. Olimme siinä mukamas taksia odottelemassa, kun meidät tultiinkin ohjaamaan Villan upeaan saliin, jossa pöytä oli valmiina meitä varten. Tuntui todella kuin olisi ollut huippu ravintolassa syömässä vain omalla seurueella, täydellistä! Söimme herkullisen neljän ruokalajin illallisen, jonka jälkeen masu olikin melkoisen täynnä! Annokset eivät todella olleet miniatyyreja, päinvastoin 😀 Instagramiin(@placefordreams) laitoinkin silloin heti tämän kuvan kauniista näköalasta ja Talo Italiassa postauksesta näkyy myös muutama kuva illasta.

Kuvankaappaus+2014-7-29+kello+19.42.51.p

Viimeiselle illalle halusimme vastaavan kokemuksen, joten päätimme pyytää ihanalta isäntäpariskunnalta uutta illallista. Eipä todella ollut huono idea, nämä kaksi illallista olivat ehdottomasti lomamme parhaat! Viimeisenä iltana jäimme vielä mieheni kanssa kuuntelemaan Pistoia Bluesissa soittavaa Arctic Monkeysia ulkosalle. Musiikki kaikui juuri sopivasti tuonne talolle saakka 🙂 

IMG_5509.jpg

Toscanan kaupunkeja

Italiasta vielä listana muutama käymisen arvoinen paikka. Yritän olla puuduttamatta teitä listaamalla näitä omiin postauksiinsa, siispä tässä lyhyesti kaikki loput 😉

@Pisa

Meillä oli lennot Pisaan, joten pitihän itse kaupungissakin käydä vinoa tornia katsomassa.

1-Desktop129.jpg

@Castellina in Chianti

IMG_5236.jpgIMG_5235.jpgIMG_5241.jpg

@Vinci

IMG_5372.jpgIMG_5378.jpg

@Siena

1-Desktop130.jpg

@Lucca (Yksi loman suosikeista!)

IMG_5474.jpg1-Desktop134.jpg1-Desktop133.jpg1-Desktop135.jpg

@Pistoia

1-Desktop131.jpg

Saa nähdä unohdinko vielä jonkun, niin paljon paikkoja tuli loman aikana nähtyä! Voin siis ehdottomasti suositella lomaa Toscanan alueelle, tuonne päästävä itsekin uudelleen 🙂

Firenze

Firenze on kaupunki, jonne olen halunnut jo pitkään päästä käymään. Suomesta ei ikäväkseni kuitenkaan mene sinne suoria lentoja. Nyt asia kuitenkin onnekseni korjaantui, sillä asuimme alle tunnin ajomatkan päässä Firenzestä. Tykkäsin kaupungista ihan hirmuisen paljon ja tuonne on ehdottomasti päästävä uudelleen. Jos olet Firenzeen suuntaamassa niin tässä muutama oma tärppini kaupunkiin:

– Duomo, Firenzen kuuluisin nähtävyys, napsaise matkamuistoksi kuva itsestäsi Duomon edessä.

– Via Roma, kadulta löytyy Massimo Dutti ym

– Via dè Tornabuoni, Guccia, Pradaa ym (Louis Vuitton löytyy läheltä Via Degli Strozzilta. Hauska juttu, kävin liikkeessä ja sieltä pois lähtiessämme mies huomautti, että lintu oli kakkinut valkoiselle paidalleni, kumma juttu ettei palvelua meinannut saada ;D )

– Ponte Vecchio, vanha kuuluisa silta, jolle kannattaa ehdottomasti mennä kävelylle.

– Rive Gauche Shoes di Stefano Chiari, Ponte Vecchilta matkaa jatkaessa kohti Palazzo Pittia löytyy tämä upea liike täynnä toistaan upeampia nahkatuotteita. Omaan ostoskassiin päätyi ihana nahkalaukku.

– Grom, reissun paras jäätelö!

– Mercato Centrale, Firenzen ”kauppahalli”, josta herkkuja ruokaa rakastaville. Meillä oli auto parkissa aina Mercaton alla olevassa parkkihallissa ja itse paikkaan olisi pitänyt tutustua paremmin.

– ”Nahkatori”, MC:n edestä alkaa kojua kojun perään käsittävä nahkatori, josta löytyy ostettavaa joka lähtöön. Nahkatuotteet ovat todella edullisia ja itsekään en pystynyt tuolta poistumaan ostoksitta. Nahkahanskat sekä muutamassa eri värissä nahkavöitä päätyi lopulta kotiinviemisiksi. Jotain muutakin vielä haaviini tarttui, laitan näistä ostoksista vielä kuvia erikseen.

– Hotel Savoy (Piazza della Repubblica 7), ensi lomalla yövyn ehdottomasti tässä. Keskeisempää sijaintia saa hakea.

Pari harmitusta paikoista, jonne ei vain aika riittänyt; LuisaViaRoman alemyymälä (Via Silvio Pellico 9) sekä La Terrazzan kattoterassi huikeilla näköaloilla (Vicolo dell’Oro, 6r). Tuolle terassille päästävä sitten seuraavan kerran kaupungissa vieraillessa. Tällä kertaa ei yövytty Firenzessä ja paahtavalla helteellä ei keskellä päivää kattoterassi olisi ollut ehkä toimivin 😉

IMG_5075.jpg1-Desktop127.jpgIMG_5396.jpgIMG_5387.jpgIMG_5138.jpgIMG_5386.jpgIMG_5100.jpgIMG_5407.jpg

 

 

 

Rannat Toscanassa

Kävimme lomallamme Viareggion sekä Vadan (Livornossa) rannoilla ja ei todella tarvitse miettiä, että kumpi oli suosikkini. Viareggio oli todella rivieran tyylistä pitkää rantaviivaa, jossa värikkäät aurinkovarjot ja -tuolit täyttivät rannan. Viareggio on täynnä kyllä toinen toistaan kauniimpaa pastellitaloa, mutta rantana Vadan ”Spiagge bianche” voitti 6-0.

IMG_5162.jpg
IMG_5008.jpg
IMG_5015.jpg
IMG_5142.jpg

1&4 Spiagge bianche, 2&3 Rantapäivän asu ja Viareggion talomaisemaa

Arezzo

Ensimmäisenä lomapäivänämme oli hieman ukkosta ilmassa, joten päätimme suunnata The Mall outlettiin, joka sijaitsee Firenzen lähistöllä. Mielestäni ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jos noilla suunnilla olet. Ostosretkeltä suunnattiin auton nokka kohti Arezzoa, joka on myös samoilla seuduilla. Arezzossa pyörimme kaupoissa sekä katselemassa suloisia kapeita kujia. Lounastimme Piazza Grandella sijaitsevassa ravintolassa, jossa söin elämäni parhaan lasagnen.

IMG_4964.jpg1-Desktop125.jpgIMG_4963.jpg1-Desktop126.jpgIMG_4977.jpg

Talo Italiassa

Tässä muutamia kuvia talosta, jossa asuimme lomamme ajan. Talo sijaitsi Toscanan alueella kaupungissa nimeltä Pistoia. Huoneistomme oli parempi, kuin osasin etukäteen kuvitella ja kaikinpuolin toimiva myös sijaintinsa puolesta. Meitä oli siis reissussa 4 aikuista ja yksi 1,5v pikkumies. 

Parasta taisi olla lyhyt ajomatka minne ikinä halusimmekaan mennä. Meillä oli tosiaan auto vuokrattuna koko loman ajan ja joka päivä sille tulikin käyttöä. Myös minä ajoin autolla tuolla ja oli kyllä helpompaa, kun uskoisi 😉 Viime Italian reissullamme mies ei nimittäin päästänyt minua lainkaan rattiin. Itse Pistoiassa kävimme vain muutaman kerran syömässä, sen verran reissut veivät muihin kaupunkeihin. Oli kuitenkin mukavaa, että kaupat ym löytyivät ihan läheltä.

1-Desktop124.jpg1-Desktop122.jpgIMG_4931.jpgIMG_4905.jpgIMG_4909.jpg1-Desktop123.jpgIMG_5524.jpgIMG_4863.jpgIMG_5494.jpgIMG_5509.jpg

San Remo

Oltiin San Remossa 2 yötä, eli lähes 3 kokonaista päivää saatiin paikasta nauttia. Molemmat tykättiin kovasti, sillä sai yhdistää ranta- ja kaupunkilomailun.
IMG_1164.JPG
Meidän hotelli oli aivan rannan tuntumassa ja siellä tulikin vietettyä aikaa.
IMG_0078.JPG
 Kaikilla maksullisilla rannoilla oli noita ”pukukaappeja”, mutta harmiksemme paikalliset olivat varanneet kaikki omaan käyttöönsä, joten omat tavarat pidettiin rantatuoliemme vieressä.
IMG_0079.JPG
 Ei ollut mikään kiireisin päivä tuolla rannalla.. Onneksi, sillä täyteen ängetyt rannat ei oo mun juttu.
IMG_0081.JPG
 Hotellia
IMG_0094.JPG
Hotelli oli tosi kiva, vaikka aika vanha rakennus. Toisaalta reissun aikana tykkäsin kaikista eniten noista hieman vanhemmista hotelleista. Oltiin parissa modernimmassa, mutta niissä lähti heti se ”Italia/Ranska” fiilis 🙂
IMG_0095.jpg
IMG_0103.JPG
 Suoraan biitsiltä tulleena 🙂
IMG_0104.jpg
San Remossa oli mm paljon ihania palmuja..
IMG_1119.JPG
IMG_1158.JPG
 (ja mun rakas <3 ) 
IMG_1116.jpg
Hahah muuten, miekkonen kovasti yrittää aina ”sulautua joukkoon”, kun ollaan reissussa. Mutta kaksi tälläistä blondia kyllä erottuu joukosta päinvastoin 😀 Parasta, kun Ranskassa hän puhui joillekin tarjoilijoille tms Ranskaa ja he vastasivat Enkuksi ;D Muutenkin pikkukylissä varsinkin näyttää niskojen menevän katki, kun paikallisten päät kääntyy tuijottamaan.
IMG_1129.JPG
Casino
IMG_1131.jpg
 Ostoskadun talo
IMG_1134.JPG
 Haha, Italialaista parkkikulttuuria! Tainnut tuon minkälie merkkisen hienon auton kuskia suututtaa, sillä molemmilla puolilla oli aikalailla samanverran tilaa 😀 Nooh, eipä meidänkään auto kolhuilta välttynyt tällä reissulla :/
IMG_1139.JPG
 Nams, reissun paras pizza!
IMG_1149.JPG
Seuraavaksi matka jatkui Ranskan puolelle..

Liguria

Comolta ajettiin suoraan kohti Liguriaa, eli Italian omaa rivieraa. Siellä yövyttiin Genovassa ja San Remossa. Genovasta en jotenkin syttynyt, se oli liian ”iso kaupunki” tälle road tripille, jossa haluttiin nauttia siitä kauniista perinteisestä Italiasta, jota aina kuvissa näkee. 
IMG_0988.JPG
 Genovan kaupunkimaisemaa. Voi olla, että me ei vain osattu mennä oikeille seuduille, mutta tosiaan meitä kaupunki ei sytyttänyt.
IMG_1002.JPG
Meillä oli suunnitteilla mennä myös reissulle Cinque Terren viiteen pikkukylään, mutta niihin ei pääse ajamaan autolla ja helle oli aika kova siihen, että kävelisi juna-asemalta toiselle ja patikoisi kylissä ;D Joten jätettiin se suosiolla toiseen kertaan.
IMG_1000.JPG
Genovan laitamilta alkoi taas mukavat maisemat, kun päätettiin ajella rauhallisesti rantaviivaa pitkin kohti San Remoa. 
IMG_1019.JPG
 Nämä talot olivat vain niin syötävän söpöjä! Ylläolevaan taloon on siis maalattu noi ”tiilet” 😀
IMG_1022.JPG
 Vuoriteillä huomasi aina helposti rantojen sijainnit, sillä tienreunat olivat täynnä autoja.
IMG_1038.JPG
 Pysähdyttiin matkanvarrella muutamiin monista söpöistä pikkukylistä. 
IMG_1042.JPG
IMG_1049.JPG
 Todellista väriterapiaa!
IMG_1064.JPG
IMG_1067.JPG
 Maisemia matkanvarrelta.. tunneleita..
IMG_1071.JPG
 ..ihania saaria..
IMG_1076.JPG
 ..söpöliini autokouluauto..
IMG_1083.JPG
 ja kapeita kujia.
IMG_1098.jpg
Seuraavaksi postausvuorossa San Remo 🙂

First stop, Lago di Como

Noniin, vihdoin sain kamerasta kuvat koneelle ja päästään matkapostausten kimppuun 🙂 Yritän olla pitkästyttämättä teitä, joten pidän nämä lyhyinä ja ytimekkäinä 😉 Jos olette matkustamassa jonnekkin tulevista paikoista, niin lisää saa toki kysellä!
Lensin siis Zurichiin, josta lähdettiin ajamaan suoraan kohti Comoa. Reitti oli aivan tukossa, satoi kaatamalla ja ehdin jo masentua, että lomastamme ei tule mitään. Onneksi kuitenkin toisin kävi ja loma oli paras ikinä! Sain lainaan blogin kautta TomTomin todella hyvän Go Live 1005 World -navigaattorin, joka auttoi meitä reissun päällä monesti mm välttämään ruuhkaisia teitä ym. Kiitos siis vielä tuhannesti Hill & Knowltonille tästä!  
IMG_0788.JPG
 Hah, ”ongelma 1/3” 😀
IMG_0816.JPG
Aurinkolaseja ei ensimmäisenä päivänä pahemmin tarvittu

IMG_0832.JPG
 Mm tästä ominaisuudesta oli paljon apua! Navigaattori myös ilmoitti aina, jos se löysi nopeamman reitin matkalla! Myös maksullisista teistä ym sai tietoa 🙂
kuva.jpg
 Seuraavana päivänä arskat pääsivät taas käyttöön, kun aurinko porotti täysillä!
IMG_0876.JPG
 Ihana Bellagio
IMG_0877.jpg
IMG_0888.JPG
 Ihastuttiin Bellagioon toden teolla! Ihanan värisiä taloja, ihania pikku kujia, auringonpaistetta ja ravintoloita täynnä elämästä nauttivia ihmisiä <3 
IMG_0892.JPG
 Tällä lomalla ei tosissaan laihduttu 😀
IMG_0894.JPG
IMG_0903.jpg
IMG_0904.JPG
IMG_0908.JPG
IMG_0909.JPG
IMG_0912.jpg
Jos etsitte hyvällä sijainnilla olevaa hotellia Bellagiosta, niin Hotel Du Lac on aivan järven tuntumassa. 
IMG_0926.JPG
IMG_0942.JPG
IMG_0943.JPG
 Comon kaupungissa oli vähän eri meininki, kun Bellagiossa. Se oli oikeastaan paljon isompi, kuin etukäteen olin tajunnut. Miehen onneksi ja mun harmiksi satuttiin tuonne sunnuntaina, kun kaikki liikkeet olivat kiinni. Käveltiin kaupunkia sitten ympäriinsä, ihasteltiin maisemia ja käytiin kahvittelemassa sekä syömässä.. Rentoa kaupunkilomailua siis.
IMG_0952.JPG
 Comon keskustaa..
IMG_0960.jpg
IMG_0963.JPG
Voih, tuli ikävä noita maisemia!