Voihan kukkaruukut, ollut melkoista metsästystä löytää meille sopivia ruukkuja. Plantagenissa olen käynyt jo ihan liian monta kertaa, puhumattakaan rautakaupoista yms. Ikäväkseni sain kuulla kaikkialta, että ruukkuja tulee vain keväisin ja lisää varastoa ei tule. Eli jos joku ruukku oli myyty loppuun, niin mitään et mahda. Pihalle oli kuitenkin saatava isompia ruukkuja, joten en halunnut luovuttaa etsinnöissä. Granitista olin käynyt jo aiemmin katselemassa ruukkuja, mutta myymälässä oli vain pieniä malleja. Onneksi naapurini vinkkasi minulle heidän ruukkujen alennuksista viime viikonloppuna, joten päätin tilata heidän nettisivuiltaan malliston isoimmat ruukut. Nyt vain jännään milloin ne saapuvat meille ja toivon niiden olevan kivat. Vaikka olenkin melkoinen nettishoppailija, niin kukkaruukkuja tuntui hassulta tilata netistä. Ne ovat kuitenkin sen verran painavampia, ettei niitä niin vain postitella takaisin, jos eivät miellytäkään silmää. Onneksi hinnat Granitilla kuitenkin niin edulliset, ettei varmaan kovin isoja ostomorkkiksia voi syntyä ;)

1-Desktop47.jpg

Oikealla ja vasemmalla omat kuvani pihaltamme ja keskimmäinen kuva Granit. Juuri keskimmäisen kuvan ruukut tilasin meille isoimmassa 40cm koossa. Oikealla olevassa kuvassa ruukut myös Granitista, tuon pienemmän koon sain suoraan myymälästä ja se oli juuri sopiva etuovemme portaille.

1-Desktop48.jpg

Inspiraatiokuvat; liljalowenhielm.com, kukkala.fi, homestolove.com.au, s-media-cache-ak0.pinimg.com, stylizimo.com


Jospa meillä olisi juhannukseksi valmis piha, sillä vauvan myötä meillä taitaa tulla kaupunkijuhannus tänä vuonna.