Rakas karvapallomme, jo pian 8-vee. Joka päivä vielä joku luulee pennuksi ja ihastelee. Naapurit antavat herkkuja ja meitä pikkuinen ilostuttaa joka päivä. Muistan kuin eilisen, kun haimme mieheni kanssa marsun näköisen palleron lentokentältä ja minä itku silmissä ja kädet täristen yritin tajuta, että vihdoin sain oman koiran, jota olin halunnut ihan pikkutytöstä saakka. Päiväkään en ole katunut koiran ottamista ja minut tekee niin surulliseksi aina lukea Facebookista yms, kuinka ihmiset luopuvat koiristaan "muuttuneen elämäntilanteen tms" takia. Hyi teitä.

Teille ketkä harkitsette koiraa perheenjäseneksi, niin ottakaa vain jos pystytte huolehtimaan koiran loppuelämän hänestä. Ja harkitkaa ehdottomasti adoptointia, sillä joku ressukka koiratarhalla olisi ikionnellinen, kuin pääsisi omaan kotiin, jossa rakastava perhe ja oma sänky. Kurkatkaa FB:sta vaikka Kodittomien koirien ystävät, Koiralle koti tai Nobody´s Dog.

placefordreams.1.jpg