Olen itse matkailija, joka luottaa vinkkien suhteen blogeihin ja nettijulkaisuihin. Ennen matkaamme poimin vinkkejä ylös ja paikan päällä sitten suunnistettiin niiden pohjalta. Meillä oli reissussa kuitenkin hieman extempore lähtö Haarlemiin matkamme toiseksi viimeisenä päivänä, sillä molemmista meistä tuntui, että Amsterdam on jo nähty. Haarlem on ehdottomasti paikka, jossa kannattaa käydä jos olet Amsterdamissa sen aikaa, että yksi päivä irtoaa muille maisemille. Olimme todella positiivisesti yllättyneitä tästä pienestä suloisesta kaupungista. Junalla Haarlemiin suhauttaa 20minuutissa, joten matka ei todella ole pitkä. Mikä tietenkin parhainta, niin tuon suloisen tuulimyllyn näkeminen. Molen De Adriaanin vieressä oli myös käynnin arvoinen kahvila Zuidam, jonne voi pysähtyä nautiskelemaan kauniista ympäristöstä ja ystävällisestä palvelusta kahvin / lounaan lisäksi. Paikalliset noin yleensäkin olivat todella ystävällisiä ja kuljeskelivat kaduilla hymy huulilla.

pfd_haarlem.3.jpgpfd_haarlem.2.jpgpfd_haarlem.1.jpgpfd_haarlem.jpgpfd_haarlem.4.jpgpfd_haarlem.5.jpgpfd_haarlem.6.jpgpfd_haarlem.7.jpg

Haarlemia on kehuttu myös maan parhaaksi shoppailukaupungiksi, eikä turhaan. Mekään ei ilman ostoksia pystytty tuolta palaamaan :)