Olen bloggaillut jo vuodesta 2011 ja tässä virtuaalisen taipaleeni aikana olen huomannut itsessäni melkoisen muutoksen. Blogia perustaessa minulle oli tärkeää unelmoida tietyistä materialistisista hankinnoista ja siitähän tämä nimikin sai idean; "Place for Dreams" paikka unelmille, paikka minun unelmille. Nyt kuitenkin huomaan, ettei nykyisissä unelmissani pilkistä uusi laukku tai uudet vaatteet tms, vaan paljon sellaista, josta en tahdo blogiin kirjoittaa. Kirjoitan tänne kuitenkin tietynlaisista unelmistani ja silmiäni mielyttävistä pinnallisemmista asioista, kyllä, mutta lopulta nämä eivät ole niitä asioita, joita päivittäin pähkäilen. Varmaan pitkälti iän tuomaa muutosta, mutta arvelisin, että myös blogimaailmalla on osansa aiheutuneeseen. Tietynlainen pakkotoisto jonkin materian perään alkaa lopulta ahdistamaan. Toki pakokeinona siitä puuduttavasta arjesta edelleen rakastan unelmoida seuraavasta lomamatkasta tai vaikka seuraavasta kodista. En tiedä saako tästä hetkellisestä ajatuksenjuoksustani nyt kiinni, mutta ehkä ainakin blogini alkumetreiltä mukana olleet saattaneet huomata muutosta blogin sisällössä vuosien saatossa.

placefordreams.345.jpgplacefordreams.268.jpgplacefordreams.983.jpg

Luen osittain vanhoista maneereista blogeja, joiden aihemaailma ei kosketa enää lainkaan omaa elämää. Sinänsä hassua, sillä sehän on juuri blogien suola, jos samaistuu johonkin ventovieraaseen. Luin tuossa juuri erästä eri vuosikymmenellä syntyneen blogia ja havahduin, että mitä ihmettä. Miksi luen tätä, kun aiheet ei oikeastaan kiinnosta ja toinen elää täysin erilaista elämää. 

Onko siellä muut kokeneet samaa herätystä?


Kuvankaappaus%202015-4-3%20kello%2011.06