Pieni katsaus meikkipussiini. Tämän hetkinen ehdoton lempisarja on Lumenen CC, josta ensimmäiset kokemukset noin vuoden takaa. Sain tuolloin Lumenen CC -voidetta testiin ja nyt myöhemmin CC perhe on laajentunut myös puuteriin ja peitevoiteeseen. Näistä olenkin teille jo aiemmin kertonut, joten nyt esittelyyn myös muutama muu lähes päivittäisessä käytössä oleva juttu. Poskissa suosikkisävyni on Lumenen Touch of radiance -sarjan sävy Rosy Blush, jota käytän aurinkopuuterin lisäksi (sekin Lumenen).

Mitä taas silmämeikkiin tulee, niin rutiinini ovat hieman muuttuneet. Näin iän myötä, kun muualta kasvoista ihoni on vain ollut kuivumaan päin, on taas luomissa tapahtunut toisin. Ihan kuin luomeni rasvoittuisivat jotenkin päivän aikana, sillä esim rajaukset leviävät todella helposti. Tähän onkin apuun rientänyt Lumenen Beauty Base silmämeikin pohjustusvoide, jonka sain Lumenelta häämeikkiäni varten. Olen kuitenkin todennut tämän ihan huippu tuotteeksi ihan arkimeikissä. Laitan tätä ennen puuteria ja puuterin päälle taas ainakin jotain vaaleaa luomiväriä, mutta nykyään myös joskus hieman tummempaa kaveriksi tai rajaukset. Luomiväreistä Long Wear Duet ollut sävyssä 12 Hämärän taika minun makuuni sopivan värinen.


14+02+15_0362.jpg
*Postauksen tuotteet saatu Lumenelta.

---
My favorite make-up products.