Pihasuunnitelmia postauksessa kerroin tilanneeni Granitista meidän terassille isot betoniset ruukut. Tilauksen kanssa oli pieniä murheita, sillä kaksi neljästä ruukusta saapui postissa rikkinäisinä. Olen luonteeltani sellainen, että en kestä keskeneräisiä asioita ja vaikka tuolloin taisi olla juuri laskettu aikamme, niin päätin lähteä heti lähimpään Granit -myymälään reklamoimaan ruukkuja, jottei rikkinäiset seisoisi pihallamme koko kesää. 

Minun onnekseni myymälään oli juuri saapunut lasti näitä heidän malliston isoimpia betonisia kukkaruukkuja ja reklamoinnin sijaan sainkin heti mukaani kaksi ehjää ruukkua. Granitilla oli kaiketi vasta alkanut tämä käytäntö, jolla verkkokaupan tilaukset saa palauttaa/vaihtaa myös myymälässä, onneksi näin. Muuten olisin joutunut postittelemaan rikkinäisiä ruukkuja takaisin ja ikäväkseni juuri tuolloin nämä kyseiset ruukut olivat loppuneet netistä. Oli siis onnea matkassa tällä kertaa.

terassi.betoniruukku.jpg

Seuraavana päivänä lähdinkin sitten kukkaostoksille tarkkojen ohjeiden kanssa mieheltäni ;) Hänellä oli selkeä ohje, ettei mitään värikästä tai rönsyilevää saa ostaa. Kolme ruukuista jäi takapihallemme ja yksi nostettii etuovelle. Kaikkiin takapihan ruukkuihin sainkin ohjeen hankkia identtiset istutukset. Nyt ainoastaan tuossa vanhassa ruukussamme on hieman väriä Mårbackojen muodossa.

Yritin etsiä laakeripuita, mutta Plantagenin valikoimista niitä ei löytynyt. Siinä ihan pikkuisen tuskaisissa loppuraskauden olotiloissa en jaksanut lähteä enää vaihtamaan kukkakauppaa ja päätin, että ostan täältä nyt mitä tahansa, kunhan saan kukat ruukkuihin. Tilalle löytyi nämä tuijat, jotka ovat monivuotisia, joten siltä kannalta ne saa vaikka maahan istutettua jos niihin kyllästyy näissä ruukuissa (tai sitten vain jättää talveksi ruukkuihin).

ruukut.terassi.jpg

Koska värikkäät kukat olivat kiellossa, ostin tuijille kaveriksi nämä pikkupetuniat. Hieman tuntui vielä, että jotain muutakin olisi ruukut kaivanneet, mutta nyt meillä on ainakin jotkut kukat pihaa koristamassa. Pakko sanoa, että jo näiden saaminen pihaan tuntui olevan työn ja tuskan takana, mutta nyt ainakin on piha hieman valmiimpi vauvan tuloon. Kunhan tuo kuvissa takana näkyvä savikaistale saa vielä metsäkuntan, niin alkaa pihakin näyttämään valmiilta. Myös terassimme odottaa vielä muutamia kalusteita, joten kokonaiskuvaa sitten, kunhan kaikki on täysin valmista.

placefordreams.terassi.jpg

Karvakaverimme seikkailee pihassa naruun kiinnitettynä, sillä emme ole halunneet pilata kaunista pihaa aidalla. Hän tosin normaalisti vain makoilee paikoillaan, joten naru toiminut hyvin. Hieman välillä joutuu pujottelemaan narua tai koiraa takaisin kukkaruukkujen takaa tai pöydän jalkojen alta, mutta siitä nyt ei onneksi ole isoa vaivaa.

betoniruukut.terassille.jpg 

Tässä pidetään nyt sormet ristissä, että jospa meillä olisi viimeistään juhannuksena valmis piha ja koko pieni perhe koossa siitä nauttimassa. Mukavaa viikonloppua sinne!