Unohtunut kuvakulma

Hankin uuden kameran ja heti olikin pakko testailla sen mukana tulleen linssin hieman leveämpää kuvakulmaa. Alkaa käymään nämä kodin nurkat jo täällä nähdyiksi, joten tässä kuvassa makuuhuoneemme kaapistoja, joita ei olekaan niin kuvailtu. Ihan tässä kotiäitinä ollessa muuten huvittaa, että kuinka paljon vaatetta kaapeista löytyykään ja silti käytän nyt niistä vain murto-osaa. Oikeasti pärjäisinkin varmasti yhdellä hyllyllisellä vaatteita, vaikka nyt lipasto sekä puolet kaapeista on täynnä vaatteitani. Toki raskauden ja synnytyksen jälkeisen vartalonmuutoksen takia ei kaikkia vaatteita ole edes pystynyt käyttämään, mutta onneksi näin 9kk synnytyksen jälkeen alkaa vartalokin tuntua taas omalta. Kilot lähtivät hiljalleen itsestään jo aiemmin, mutta nyt tuntuu myös urheilu taas mukavalta. Pitkään sekin oli yhtä kolotusta, mutta taas saa mennä melkein vanhalla kaavalla urheillessakin. Muistakaa siis muut tuoreet äidit antaa kropalle tarpeeksi aikaa palautua tuosta mielettömästä suorituksesta!

 

Lipaston päällä on oikeasti kuvia meidän pienokaisesta sekä perhepotretteja, mutta niissä näkyy niin selvästi perheen miesten kasvot, että ne sai väistyä kuvien tieltä. Ne ovat niitä Elinan nappaamia kuvia vauvakuvauksestamme. Edelleen voin suositella kaimaani lämmöllä ikuistamaan perheen pienten ensihetkiä. Niin ihania muistoja.

Näiden auringonvaloa tulvivien kuvien myötä toivottelen sinne mukavat viikonloput!

Elina / Place for Dreams - -

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *