Unikuulumisia ja kauniit petivaatteet

Kerroinkin teille aiemmin tässä postauksessa, että perheen pienin muutti omaan huoneeseensa nukkumaan. Nukkumisjärjestelyt ovat olleet nyt oikein toimivat ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä tähän valitsemaamme pinnasänkyyn. Vaikka silloin valittiin sänky, josta saa laidan laskettua ihan varmuuden vuoksi (jos pieni olisikin tarvinnut vielä ottaa sängyn viereen), niin tuota ominaisuutta ei toistaiseksi ole tarvittu. Kuitenkin on ihanaa, että sängyn pohjan ollessa korkeimmillaan, on pientä helppo silitellä uneen sängyn vierestä. Matkallamme roikuin matkasängyn laidalla, missä pohja oli super matalalla, joten tämä meidän oma sänkymme on kyllä sata kertaa tuollaista ergonomisempi.

 

Pinnasänkyymme hankimme villaisen futonin, sillä luin tutkimuksesta, jonka tulokset kertoivat lasten nukkuvan parhaiten villaisella patjalla. Tuon futonin lisäksi kuitenkin sängyn kruunaa kauniit petivaatteet. Vielä poikamme ei osaa vaatia mitään kreisejä autolakanoita, joten valitsimme yhteistyön merkeissä Jollyroomin valikoimasta nämä kauniit Alice&Fox merkkiset petivaatteet. Nämä petivaatteet ja viltit tulevat paketissa, josta saat kerralla kaiken mitä pinnasänkyyn tarvitset.

Alice&Fox setin päiväpeittoa on meillä käytetty ihan leikkimattonakin.

Setissä tulee kaksi näitä kauniita ohuempia vilttejä. Näistä valkoinen oli myös matkallamme mukana ja auringolta suojaamisen lisäksi siihen oli ihana peitellä pieni unille. Jos jotain olen tässä pienen kanssa eläessä huomannut, että vilttejä ei ole koskaan liikaa. Vauva-aikana yhtä kannattaa pitää aina mukana, jotta voit laskea vauvan myös tarvittaessa sen päälle maahan köllöttelemään.

Pussilakanasetti on pehmoisaa jerseytä, joten näiden päällä voi mönkiä kovempikin mittarimato ja silti lakanat tuntuvat pehmoiselta. Meidän mini ainakin kääntyy hetkessä mahalleen ja möyrii sängyssä kasvot kiinni lakanoissa. Tästä syystä perinteinen puuvillalakana olisi liian kovaa materiaalia tähän kehitysvaiheeseen. Tuossa paketissa tulee vielä kaksin kappalein muotoonommeltuja aluslakanoita samasta materiaalista, joiden petaaminen onnistuu hetkessä (myös isiltä) 😉

Myös tämä jersey viltti oli meillä mukana reissussa ja kotona se on ollut vaunukäytössä ihan ykkönen.

Pussilakanassa näppärä vetoketju helpottamaan petaamista.

Pinnasänky  / Alice & Fox pussilakanasetti pinnasänkyyn Soft Grey sävyssä

(Setistä saatavilla myös sävyt Pale Green, Dusty Dark Blue, Dusty Blue,  White /Soft Grey ja Dusty Rose).

 

Tuo setti on muuten myös mitä mainioin lahjaidea! Esimerkiksi porukalla annettava Baby Shower lahja tai pienokaista odottavalle pariskunnalle joululahjaksi. Meillä on tykätty näistä tosi paljon ja tuo jersey on materiaalina kyllä ihan paras pienokaisten petivaatteisiin.

Tällä kombolla meillä on nukuttu muutamia poikkeuksia lukuunottamatta todella hyvin. Toki pieni edelleen herää pari kertaa vähintään yössä syömään, mutta ruokailujen välit nukutaan syvää unta. Pakko myöntää, että alkuun pienen siirtäminen omaan huoneeseen jännitti ja kauhistutti, mutta ihan turhaan! Koko perhe nukkuu nyt paremmin ja se jos jokin antaa virtaa tähän pimeyteen!

 

 

*Yhteistyössä Jollyroom.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *