Baby Wallaby ensipeitto + arvonta

Yksi erittäin toimivaksi todettu vauvantarvike on meillä ollut tämä Baby Wallabyn ensipeittosetti. Näin esikoisen kohdalla sitä on varmasti kaikki tuoreet vanhemmat hieman huolissaan kaikesta uuteen perheenjäseneen liittyvästä. Itselleni yksi huolenaihe oli alkuun varsinkin vauvan nukkuminen. Uskoisin, että moni samaistuu näihin minunkin hassuihin huoliin, kun sitä kurkkii öisin, että hengittäähän vauva yms.

babywallaby.ensipeitto.jpg

Yksi mitä sairaalassa sai koko ajan tehdä yöllä, oli huolehtia, ettei peitto mennyt vauvan kasvoille. Tätä huolta minulla ei onneksi kotona ollut, nimittäin tämän ensipeittosetin nepparit huolehtivat peiton pysymisestä paikoillaan, vaikka vauva siellä alla heiluttelisikin käsiään tai jalkojaan.

Ensipeitto on siis ikäänkuin makuupussi, mutta sen sivut ovat kiinni neppareilla, joita on helppo availla ja sulkea tarpeiden mukaan. Neppareilla saa säädettyä peiton omalle vauvalleen sopivaan kohtaan ja näin ollen saat nukkua ilman huolta peiton joutumisesta kasvoille. 

vauvan.ensipeitto.jpg

Myös nukuttaminen on helppoa peiton kanssa, kun saat vauvan syliisi peiton sisällä ja näin ollen laskiessa vauvaa takaisin sänkyynsä ei hän ainakaan herää lämpötilan muutokseen sylin ja sängyn välillä.

Riippuen vähän kodin lämpötiloista olen säätänyt peittoa ylemmäs/alemmas, sillä meidän kuumakalle ei viihdy kokonaan peiton alla jos kotona on sisällä lämmin. Peitto kuitenkin rauhoittaa kivasti potkivaa vauvaa, kun peitto pysyy paikoillaan potkuista huolimatta.

babywallaby.ensipeitto.2.jpg

ensipeitto.babywallaby.1.jpg

Nyt saan arpoa myös teille yhden ensipeittosetin! Niin kiva myös lahjaksi jos itselläsi ei ole peitolle tarvetta. Tällä kertaa arvontaan voi osallistua Instagramissa seuraamalla blogini tiliä @placefordreams sekä Baby Wallabyn tiliä @babywallaby ja kommentoimalla omalta tililtäni löytyvää arvontakuvaa.

Arvonta päättyy 31.7 klo 00.00.

Ensipeittosetti on saatu blogin kautta.

Yhteistyössä Baby Wallaby.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *