Uuden kodin työhuone

Aika tarttua härkää sarvista ja palata tuttujen askareiden pariin, kuten tänne blogiin. Työhuoneemme on yksi, joka ei ole vielä täällä blogissa näkynyt. Syynä taitaa olla sen keskeneräisyys, mutta tässä kuitenkin kuvaa mistä kyse. Työhuone on ollut meillä todella paljon käytössä ja keskeneräisyydestään huolimatta se on ollut melko toimiva. Ovina tässä pienessä huoneessa on liukuovet, jotka on olleet todella näppärä ratkaisu tähän tilaan. Oikeastaan ovet eivät ole meillä koskaan kiinni, mutta tarvittaessa huoneeseen saa paremman työrauhan (tarpeen ehkä jatkossa, kun vauva saapuu maailmaan ;D ).

Vanhan kodin toinen nojatuoli laitettiin huoneen nurkkaan, mutta tuohon kulmaan on ollut ajatuksena hankkia joku kaapisto. Nojatuolin vieressä on vielä lipasto, jonka kohtalo myös mietinnässä mahdollisen kaapiston alta. Sitä huomaa hieman laiskistuneen näissä sisustuspohdinnoissa, koska kodissa muuten lähes kaikki jo kunnossa. Vauvan huone saa kalusteita hiljalleen ja alakerta meillä onkin jo melko lopullisessa muodossaan. Tämä huone jäänyt siksi siihen malliin, missä se on ollut muuttopäivästä lähtien. 

tyohuone.jpgplacefordreams.jpg

Yksi asia joka minulla aiheuttaa harmaita hiuksia on silityslaudan säilytys! Missä ihmeessä ihmiset niitä säilyttää? Kaikki vinkit otetaan vastaan! Toistaiseksi se on ollut meillä kodinhoitohuoneen nurkassa, mutta kaipaisin kaappia minne sen saisi kokonaan piiloon. Jos siis tämä työhuoneemme saa sinne suunnitellun vaatekaapiston, on siihen mahduttava oma paikka silityslaudalle. 

Elina / Place for Dreams - -

6 kommenttia “Uuden kodin työhuone

  1. Meillä silityslauta mahtuu siivouskaappiin, joka on tarpeeksi korkea sille. Vähän änkemistä se välillä on, koska samassa kaapissa on myös imuri ja kuivausteline. Pääasia, että ne on piilossa! 😉

    1. Joo piiloon ne kaikki pitäisi ehdottomasti saada! Meillä siivouskaapissa niin paljon hyllyjä, ettei silityslaudalle jää sinne tilaa, harmi! Kuivaustelineetkin aina jonkin oven takana piilossa, kun ei paikkaa niillekään ole.. Tässä minulle pähkinä purtavaksi ;D

  2. Meillä luovuttiin kokonaan isosta laudasta ja tilalle tuli Ikean pöytäversio joka mahtuu näppärästi siivouskaappiin. Ison laudan säilytys on ikuinen ongelma.

    1. Oi kiitos tästä ihan mielettömästä vinkistä!! Pitää käydä Gigantissa katsomassa tuota ja mittailla jos mahtuisi meidän kodinhoitohuoneeseen! Jee 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *