Aamun aloitus

Olen viimepäivinä tuonut smoothiet takaisin elämääni ja juonut näitä aamuisen jugurttiaamupalan sijasta. Olen yksi niistä miljoonista, jotka lupasivat parantaa elintapojaan uuden vuoden myötä, jep. Naurattaa jo ihan itseänikin, mutta syksy meni ohi niin nopeasti, että itsestään huolehtiminen tuntui jääneen aivan liian vähälle. Tällä muutoksella haen uutta energiaa arkeen ja tähän tarvitaan muutoksia myös ruokavalioon. Joudunkin siis pois mukavuusalueeltani, sillä en pääse enää valmiiseen pöytään suoraan töistä, vaan joudun ihan itse kokkaamaan.. O-ouu.

placefordreams.jpg

Tästä se kuitenkin lähtee! 

Elina / Place for Dreams - -

2 kommenttia “Aamun aloitus

  1. Hyvä kun muistutit, että smoothiejakin on olemassa! 😀 Olen kokonaan unohtanut ne, kun en ole kesän jälkeen surautellut ensimmäistäkään, joten täytyykin vaikka huomenna lisätä sellainen aamiaisen yhdeksi elementiksi :).

    1. Olin jo itsekin ehtinyt unohtaa, kuinka helppoja aamupaloja/välipaloja nämä ovat! Aiemmin elämässä tapahtuneet smoothieöverit sai aikaiseksi aivan liian pitkän tauon näistä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *