Syystakki

Johan vierähti aikaa edellisestä postauksesta. Täällä on ollut joka arki-ilta jotain menoa ja aika tuntuu olevan todella kortilla. Hatun nosto vain teille perheellisille, en ymmärrä miten teidän aika riittää kaikkeen. Meillä jo koiran sovittaminen meidän kahden harrastusmenoihin on aikataulutettu ja tarkkaan suunniteltu siten, että molemmat saavat ja ehtivät harrastaa. Olen sellainen koiranomistaja, joka ei halua koiran olevan iltaisin yksin, kun jo päivät joutuu olemaan. Siispä harrastamme miehen kanssa vuoroiltoina; ma,ke ja pe illat on viime viikkoina ollut minun tennikselle ja ratsastukselle pyhitettyjä, kun taas miehelle jäänyt ti,to ja viikonloput.

Postauksen tarkoitus ei kuitenkaan olla avautua kiireistä (ihan itse aiheutettuja!), vaan hehkuttaa Lissabonista ostamaani takkia. Takki vilahtikin jo aiemmassa postauksessa, mutta enpä olisi arvannut tämän muodostuvan suosikiksi. Takki on kuitenkin vuoreton, joten siitä on nyt otettava kaikki irti, kun sillä vielä tarkenee. Myös yhden hyvän paksumman villakangastakkilöydön tein tuossa viikko sitten. Onneksi pian on kirppis, sillä pakko päästä vanhoista eroon, kun tätä tahtia lappaa uutta vaatetta kaappiin.

placefordreams.4.jpgplacefordreams.1.jpgplacefordreams.jpgplacefordreams.2.jpg

Elina / Place for Dreams - -

2 kommenttia “Syystakki

  1. Nyt on saattanut mennä multa ihan ohi, mutta oletko jo kertonut missä aiot tavaroita myydä, jossain kirppiksellä Helsingissä vai blogikirppiksenä tms.? 🙂

    1. En ole maininnut asiasta täällä vielä laisinkaan, joten ei ole mennyt sinulta ohi 😉 Ollaan menossa Kattilahallin kirppikselle täällä Helsingissä myymään tavaroita. Meillä varattu pöytä 18.10 tuonne 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *