4 vuotta!!

Siis apua, tänään tulee täyteen neljä vuotta bloggailua. Hirmuista miten sitä onkaan aika mennyt vauhdilla! Jos jotain tästä julkisesta harrastuksestani voisin näin nopeasti yhteenvetää on se asia, että aika lailla olen muuttunut näiden vuosien aikana. Arvomaailma, kiinnostuksen kohteet ja elämä ylipäänsä on kyllä suurimmilta osiltaan erilaista, kuin neljä vuotta sitten. Tuolloin taisi materialistiset haaveet olla etunenässä blogia kirjoittaessa ja voi, kuinka hauskaa olikaan tehdä kollaaseja unelmalaukuista yms ;D Kyllä nyt naurattaa näin jälkikäteen. Toki vieläkin blogissa näkyy vain se pintapuoli elämästäni, täällä en ole tietoisesti halunnut kovin syvällisiä asioita pohtia. Vähän väliä olen aina lopettamassa tätä kirjoittamista, mutta sitten taas seuraavana hetkenä iskeekin innostus. Viimeisen vuoden aikana olen ottanut asenteen, ettei ole mikään pakko tänne tulla kirjoittamaan, vaan teen sen vain jos jaksan ja huvittaa. Yksi kantava voima tässä on rakkaus valokuvaamiseen. 

Ensimmäisessä postauksessani lukee näin; ”Tästä se alkaa, blogi unelmista ja kaikesta ihanasta. Täältä löydät kuvia kauniista asioista ja inspiroivista sisustuksista. Tervetuloa!” No inspiraatiokuvia en käytä enää samoissa mittakaavoissa, tuolloin oli tapana selata esim Alvhemia tiuhaan ja nostaa sieltä esiin niitä kauneimpia koteja. Unelmatkin ovat aika lailla erilaisia, mitä tuolloin. Oikeastaan koko ajatusmaailma on muuttunut näinä vuosina. Elämä on tuonut eteeni jos jokinnäköistä haastetta ja jokainen on muuttanut minua tavalla tai toisella.

Jotain on kuitenkin säilynytkin. Edelleen selaan netistä hullun lailla sisustusinspiraatiota ja unelmoin paljon, en vain jaa sitä omassa blogissa niin paljoa. Edelleen on sama mies ja koira, tosin mies on nykyään ”kokovuotinen”, kun ei enää asu ulkomailla osittain. Koiraa rakastan joka päivä vain enemmän ja olen onnellinen jokaisesta päivästä, jota pikkuinen meidän elämää ilostuttaa. Työnantajakin on säilynyt samana, vaikka työtehtävät ovat muuttuneet täysin. Tosin arvostan työpaikkaani paljon enemmän, mitä nuorempana ja myös viihdyn siellä paremmin, mitä neljä vuotta sitten.

placefordreams.1..jpg

Kuulin eilen todella inspiroivan luennon onnellisuudesta ja menestyksestä. Siinä yhtenä pääviestinä oli ns referointihetket, joita luennoitsija suositteli kaikille. Tällä hän tarkoitti sitä, että muistaisimme jokainen ottaa aikaa miettiä asioita, joista on onnellinen. Päätin heti, että otan tämän tavaksi vähintään silloin, kun tulee niitä hetkiä, kun jokin asia ahdistaa mieltäni ja tuntuu, että kaikki on huonosti tuon yhden pienen asian takia. Miten se onkin niin, että yksi pienikin negatiivinen asia saa meidät helposti unohtamaan kymmenen positiivista asiaa? Kaipa se on tämä suomalainen valittamisen kulttuuri, joka meihin on iskostunut niin syvälle. 

Nyt kuitenkin mukavaa sunnuntaita sinne kaikille! Oma päivä alkoi koiran kanssa upeassa auringonpaisteessa ulkoillessa ja rakkaiden ystävien kanssa brunsseillen <3

Elina / Place for Dreams - -

5 kommenttia “4 vuotta!!

  1. Paljon onnea! Mulla tulee ens kuussa viisi vuotta eka postauksesta, hui 🙂 aika mennyt nopeaa.<br />
    Ihana kuva teistä!

  2. Heippa 🙂 löysin äskettäin blogisi ja selailin ihania sisustus ja matkustus postauksia. Jään kyllä seurailemaan, samanlainen sisustusmaku ja jatkuva matkakuume täällä 🙂

    1. Moikka Johanna ja tervetuloa tänne &hearts; Ihanaa, että löysit blogiini! Täällä on todella sekaisin vähän kaikista aihealueista kirjoituksia, joten mukava kuulla, että pidät 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *