Pariisi vinkkejä

Päätin koota vielä omat vinkit minilomalle Pariisiin. Edellisestä matkastamme tuonne on jo aikaa ja nyt eri puolella kaupunkia asuessa tuntuikin paikat taas ihan uusilta. Tälle reissulle selvitimme enemmän ravintoloita ym etukäteen ja tästä oli todella iloa.

1. Lataa Create Trips appi, varsinkin jos lähdet reissuun isommalla porukalla. Kaikki voivat lisätä appiin omat ”must” paikat ja jos päivität appin maksulliseen (1,99€) pystyt navigoimaan kaupungissa ilman nettiä.

2. Le Marais. Otimme asunnon tosiaan AirBnB:n kautta. Yksi ystävistäni oli ehdoton asunnosta Maraisissa ja onneksi! Olimme todella hyvällä paikalla ja kaikki tarvittavat löytyivät kävelyetäisyydeltä. 

3. Ruoka. Olin listannut CreateTripsiin vaikka kuinka ja paljon kahviloita ja ravintoloita, joita olin poiminut blogeista ja muualta netistä. Osa poiminnoistani oli ”liian suosittuja” ja emme jaksaneet jäädä jonottelemaan mm aamupalaa liian pitkäksi aikaa. Huomasin, että viidelle hengelle oli aika ajoin vaikeuksia saada paikkoja pienistä kahviloista, jota esim kaksin reissatessa ei ole tullut ajatelleeksi. Tässä kuitenkin hyviä ravintoloita ja kahviloita, joita pääsimme kokeilemaan

– La Mangerie (7 Rue de Jarente, 75004 Paris). Vaati pöydän varauksen.

– Hotel Amour, (8 Rue Navarin, 75009 Paris) varaa pöytä ja pyydä paikkaa tunnemalliselta sisäpihalta / puutarhasta.

– Les Philosophes (28 Rue Vieille du Temple, 75004 Paris). Perinteinen ranskalainen ravintola, jolla tunnelmallinen terassi pienen kadun varrella.

– Marokkolainen Chez Omar testattiin myös (47 Rue de Bretagne, 75003 Paris)

– Le Wood (1 Place de Thorigny, 75003 Paris). Me varasimme pöydän (terassilta) brunssia varten ja oli kyllä paras brunssi ikinä!

– Le Pain Quotidien. Useampi osoite. Tähän paikkaan rakastuttiin NYCissä ja pakko päästä aina tilanteen tullen uudelleen.

– Fondation Cafe (16 Rue Dupetit-Thouars, 75003 Paris). Paikkaa kehuttiin vaikka ja missä, mutta emme mahtuneet sisään pikkuruiseen paikkaan. Samoin kävi Holybellyn kanssa (16 Rue Dupetit-Thouars, 75003 Paris). Suosittelen silti kokeilemaan. Jonoista päätellen toimii!

Ravintola, jonne olisimme halunnut, mutta tarjoilijan ylimielinen asenne meitä esti; 52 Fauborg Saint-Denis. Tähän asenteeseen olen törmännyt aiemminkin. Yksi meistä kysyi ranskaksi pöytää ja vastaus saatiin englanniksi. Pöytiä oli vapaana, mutta meille kerrottiin jonotusajaksi 1h. No ihana burgeripaikka löytyi lähistöltä; Le Petit Resto Dans la Prairie (9bis Cour des Petites Écuries, 75010 Paris). Alueella todella kivoja terasseja ja drinkkipaikkoja. Alueena vähän ”Kalliomainen”. Kävimme näistä yhdessä, joka kuulemani mukaan melko legendaarinen; Chez Jeannette (47 Rue du Faubourg Saint-Denis, 75010 Paris)

4. Ostoksille suosittelen pellavan (ja kaiken muun sisustustavaran) rakastajille; Merci. Vaatekaupoista suosittelen mm Uniqlo, josta tein ylläriylläri pellavaisia ostoksia. Järjestyshullujen taivas on ehdottomasti MUJI, jossa myös todella laadukkaat vaatteet. Jotkut teistä saattavat muistaa Berliinin Mujilta hankkimani raitamekot? No ovat kestäneet todella ahkerassa käytössä hyvin ja samanlainen paitana tuli nyt hankittua kaikennäköisen säilytystavaran lisäksi.

 

placefordreams.jpgplacefordreams_2.jpgplacefordreams_1.jpgplacefordreams_0042.jpgplacefordreams_0119.jpgplacefordreams_0081.jpgplacefordreams_0074.jpgplacefordreams_0128.jpgplacefordreams_0136.jpgplacefordreams_0145.jpg

 

Näiden lisäksi tietty perus turrenähtävyydet tekivät Pariisinlomasta upean!

 

Postauksen kuvat otettu Canonin EOS M lainakameralla, jossa oli koko matkan kätevä 22mm pannukakkuobjektiivi (eli siis sopiva pikkulaukkuun kokonsa puolesta).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *